perjantai 4. joulukuuta 2015

Musiikkiterapeutin muistelmat. Osa 11: Kokemus. 
 
Yli 20 vuoden työssä ammatillisena terapeuttina opin, että se, mitä aika ja tehty työ tuo, on kokemus. Hyväkin koulutus antaa vain valmiudet ammatilliseen vuorovaikutukseen. Kokemuksen myötä ja hyvässä ammatillisessa työnohjauksessa vasta varmuus tähän saavutetaan. Dynaamista nöyryyttä tarvitaan myös aimo annos. On tunnettava vahvuutensa, mutta myös uskallettava myöntää ja korjata virheensä, muuten ne pilaavat tämän tärkeän kehityksen. Virheitä tehdään aina. Tärkeää on vain, kuinka niistä selvitään eteenpäin. 

Kokemuksen myötä myös kyky havainnointiin ja olennaisiin asioihin paneutumiseen paranee. Ammatillisessa vuorovaikutuksessa omat intressit ovat luonnollisesti ja tietoisesti taka-alalla. Hyvää tarkoittava hyysääminen, eteen tekeminen ja puhumattakaan sääli eivät tähän sovi. Ymmärrys ja lämmin myötätunto ovat eri asioita ja kuuluvat ammatillisuuteen. On nähtävä ja ennakoitava: toimittava ennen kuin lapsi tekee jotain odottamatonta. Yleensähän se on ei-toivottua. Mutta näilläkin teoilla on tarkoituksensa, joita pohtimalla perimmäiset ideat saattavat löytyä. 

Monet elämänkatsomuksiin liittyvät hyveet eivät myöskään millään muotoa sovi tietoiseen ammatilliseen terapeuttiseen vuorovaikutukseen. Musiikin kanssa tämä vielä korostuu: on tarkkaan pohdittava käytetyn materiaalin soveltuvuus juuri kyseiselle asiakkaalle. Olisi sitten kyse aikuisesta tai lapsesta. On ymmärrettävä musiikin henkilöhistoriallinen vaikutus eli tilanteet, joissa sitä on jo saatettu kuulla. Tai paremminkin koettu. Näet kaikki ne asiat, jotka johonkin kappaleeseen ovat liittyneet - hyvät ja pahat - ovat ammatillisessa vuorovaikutuksessa ilman tietoa hallitsematon elementti. Kokemuksen myötä tätä oppii käyttämään ja hyödyntämään tarvittaessa esim. kulttuurisidonnaisuuden kautta. Aina voi olettaa jotain reaktiota. Sen toteutuminen tai ei toteutuminen antaa tietoa, jolla voi edetä tavoitteellisesti. Yleispätevää hoitavaa musiikkia ei ole. Eikä tuhoavaakaan. Terapiassa. 

Odottaminen on terapeutin työtä. Asiat etenevät ajallaan. Aina. Alun mahdollinen kaaos järjestyy ajan mittaan etenkin musiikkiterapiassa pian yhteiseen tekemiseen esim. laulaen, soittaen tai tanssien. Tästä vasta tekeminen voi alkaa. Tässäkin auttaa kokemus. 

Kuin myös tilanteessa, jossa kapinaa ei esiinny. Se on petollinen ja vanhaa Aatamia hyväilevä tila. Hoitava haastaminen on kova laji. Siinä on vastakkain aina kaksi kovaa. Mutta se on ainoa mahdollisuus etenemiseen. Maanittelu, lahjominen, uhkailu tms ei ole ammatillista. Palkitseminen, ymmärtäminen ja myötäeläminen on. Jollain keinolla on päästävä asiakkaan nahkoihin, jotta vuorovaikutus voi käynnistyä. Kun lapsi alkaa vaikkapa rummuttaa selkeästi yhteistyössä on pää saatu auki.  

Kokemuksen myötä taito istunnon rakenteesta kiinni pitämiseen paranee, jolloin haastaminenkin toimii turvallisena elementtinä. Tutut proseduurit auttavat ja ne vievät istuntoa ja koko terapiaa hallitusti eteenpäin. Itse käytin ohjeena: lapsi tuodaan terapiaan, terapeutti pitää hänet siellä. Tähän tarvitaan vuorovaikutustaitoja: ennakointia, suunnittelua ja tyytyväisyyttä tuovaa toimintaa. 

Ja kokemusta.