keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Musiikkiterapeutin muistelmat. Luku 6: opintojen jatkaminen.

Gradu

Olin onnellisessa asemassa, koska toimin koko opiskelun ajan ja sen jälkeenkin kansalaisopiston opettajana, apulaisrehtorina ja osan aikaa myös rehtorina. Näin pystyin jättämään vielä varsinaisen terapiatyön vähiin. Tein sitä jo jonkin verran hapuillen ja mm. Kelan palveluntuottajana tein ensiterapiani. Osan opetustyöstäni olin jo aiemmin tehnyt musiikin kuunteluryhmien kanssa ja valmistumisen jälkeen sain idean alkaa tehdä tätä myös paikallisessa alkoholistien kuntoutuslaitoksessa Tyynelässä.

Ylempää korkeakoulututkintoa tarvitsin rehtorikoulutusta silmällä pitäen, mutta olin myös hyvin kiinnostunut musiikin mahdollisuuksista vaikeitten sairauksien hoidossa. Alkoholismi oli ja lienee edelleen aika kiistelty sairaus syiltään. Itse olin hyvinkin vakuuttunut ympäristön vaikutuksista sen syntymiseen epäonnistuneen coping-prosessin seurauksena. No, tämä on nyt sivuseikka, mutta asiasta kiinnostuneet voivat etsiä käsiinsä graduni "Paradoksimusiikkiterapia alkoholistien kuntoutuksessa".

Tein tutkimusta varten tarkan rungon edeltävine tiedonkeruineen ja jälkihuoltoineen tärkeimmän eli kuunteluprosessin havaintojen tueksi. Jouduin oikein kamppailemaan, pitääkseni istuntojen prosessit ja tutkimushavainnot erillään toisistaan. Vilpitön tavoitteeni oli asiakkaiden kuntoutuminen, mutta tutkimushanke häiritsi välillä objektiivista havaitsemista. Sain hyvää ohjausta työlleni, joka kesti kolmisen vuotta ja mielestäni myös löysin yhden keinon tämän vaikean sairauden hoitoon. Suunnitelmat tämän hoidon jatkojaksoillekin ehdin jo tehdä, mutta Kelan palveluntuottajana lasten terapiat veivät huomioni.

Opittua

Tässä hankkeessa havaitsin selvästi, että tutkimus haittaa helposti itse terapiaprosessin hallintaa ja tutkimuksen motiivit saattavat jopa ohjata havaintoja. Muistiinpanot, videointi ja objektiivinen esitieto sekä henkilökunnan kanssa käydyt laajat analyysit auttoivat kyllä pysymään asiassa eli terapiassa ja löytämään olennaisia asioita kunkin asiakkaan ongelmista.

Gradun tasoinenkin tutkimus vaatii aikaa keskittyä tutkimukseen, koska työ terapeuttina  jo sinällään on todella haastavaa ja vastuullista. Tutkimuksen laatu kärsii helposti, jos samaan aikaan on useita terapiaprosesseja käynnissä. Ja tällainen "kärkihanke" helposti vaarantaa muitten terapioiden hallintaa.

On siis tärkeää, että tutkimukseen keskitytään tutkijana. Oman työn tutkiminen on kaksipiippuinen juttu ja parempi musiikkiterapian kehittymisen kannalta olisikin, että terapeutit hoitavat ja tutkijat tutkivat. Terapeutin ryhtyessä tutkijaksi, on siihen varattava riittävästi aikaa ja muita tutkimuksen kannalta oleellisia resursseja.

Terapeutti taas tarvitsee koko taitonsa ja persoonansa vuorovaikutuksen ylläpitoon terapian tavoitteita silmällä pitäen. On siis tehtävä valinta kumpaa milloinkin tekee, vai tekeekö vain toista. Jo opiskelun aikana.



torstai 10. syyskuuta 2015

Musiikkiterapeutin muistelmat. Luku 5: Ammattiin valmistuminen.

Kriittisyys osana ammatillisuutta

1990-luvun alkupuolella Suomen musiikkiterapiakenttä alkoi muotoutua ammatillisemmaksi sen myötä, kun Kela alkoi käyttää enenevässä määrin musiikkiterapeuttteja kuntoutustyössä ja pätevöittävää koulutusta alkoi olla enemmän. Koulutuksissa esiteltiin ja tutkittiin monenlaisia musiikkiterapeuttisia menetelmiä ilman, että näihin oltaisiin sitoutettu. Musiikkiterapiayhdistyksen toiminnanjohtajana jouduin kiusalliseen välikäteen luoviessani TMT ja LMT-musiikkiterapeuttien välimaastossa. Jostain syystä TMT oli noussut etulyöntiaseman muiden musiikkiterapiamenetelmien ohi. Itse olin kyllä omaksunut menetelmäksi ja lanseeraanutkin LMT termiä vastapainoksi mielestäni suppeammalle TMT: lle. Syynä tähän oli - ja on vieläkin - se, että LMT on ajattelun viitekehys ja se sisältää laajasti erilaisia koettuja menetelmiä, joita jokainen terapeutti soveltaa itse omien asiakaittensa tarpeisiin. Koulutuksissa näitä menetelmiä esitellään ja harjoitellaan ahkerasti. Tämä antaa hyvän kuvan käytetyistä menetelmistä. Ongelmaksi nämä kääntyvät silloin, kun kriittisyys katoaa. TMT oli selkeästi oma koulutuksensa, mutta yleisesti sitä pidettiin liian kapea-alaisena erityisesti oman psykoterapian puuttumisen vuoksi. Kyseessähän oli vain yksi metodi. Sen tehokkuus on eri asia, kuin sen riittävyys yksistään musiikkiterapeutin vaativaan ammattiin. Tänä päivänä ymmärtääkseni TMT on erikoistumiskoulutus varsinaisen musiikkiterapeuttikoulutuksen päälle, joka antaa arvon tälle menetelmälle ja sen käyttäjille. Tarvetta LMT:lle muita menetelmiä yhdistävänä terminä ei näin enää ole. Menetelmiä on monia ja niihin kurssitetaan, mutta perusammattikoulutuksen on oltava laaja ilman sitoutumista yhteenkään metodiin. Krittisyyttä tarvitaan aina kuin myös avointa mieltä.

Kriisin laukeaminen yhdistyksessä

Kuitenkin, kähinästä huolimatta, yhdistys tarvitsi kaikki jäsenensä musiikkiterapia-asian eteenpäin viemiseksi. Eripura melkein lakkautti yhdistyksen, mutta asia onneksi saatiin korjattua ja sopu eri menetelmien välille palautetuksi. Sen jälkeen toiminta kentällä on ollut vakaata ja yhdistys on ajanut ammatillisen musiikkiterapian asiaa hyvässä yhteisymmärryksessä. Myös koulutukset ovat keskittyneet ja näin varmaankin laatua on saatu kehitettyä myös niissä. Itse en kylläkään enää vuosiin ole osallistunut yhdistyksen toimintaan lainkaan, mutta sivusta seuranneena näin olen päätellyt.

Koulutuksien kehitys

Koulutuksien sisältö ja laatukin varmaa vaihteli alkuaikoina paljonkin ja sisältöjä pyrittiin jo silloin tarmokkaasti yhtenäistämään koulutustuloksien parantamiseksi. Oma terapia, työnohjauskoulutus, työn opetus, psykologiset opinnot, muusikon valmiudet, kliininen improvisaatio jne ovat edelleen koulutusohjelmien ydintä, joilla ammatin perusteet varmistetaan. Nykyaikaiseen koulutukseen korkeakouluissa kuuluu sitten vielä yleisiä ja kaikille yhtenäisiä opintoja kielitutkinnoista tieteen tekemiseen. Tätä tekisi mieli vielä pohtia, koska kaikista ei tule esim. tutkijoita ja tämä pätevyysvaatimus saattaa jopa viedä käytännön terapeutteja pois kentältä. Musiikkiterapeutin työssä tarvitaan ennen kaikkea vuorovaikutustaitoja: asiakkaan kohtaamista musiikin keinoin ammatillisessa kontekstissa. Koko hoito perustuu tälle. Tutkimus- tai kielitutkinnot ovat sivuseikkoja, vaikkakin joillekin ja joissain tilanteissa tärkeitä.

Ajokortti ammattiin

Itse, saatuani valmiiksi kouluttautumiseni tämän vaiheen, en kuitenkaan ollut vielä varma osaamisestani ja katsonkin edelleen, että valmistuminen ammattiin on vasta lupa harjoitella tämän tekemistä itsenäisesti. Siksi työnohjaus on elintärkeä osa lopullista pätevöitymistä ja alkutaipaleella katsonkin tärkeäksi, että sitä antaa nimenomaan kokenut musiikkiterapeutti. Myöhemmin työnohjaajana voi toimia joku muukin terapia-alan ammattilainen ja näin tämä tärkeä ammatillinen suhde laajentaa näkemystä hoitointerventioista ja -prosesseista.

Rohkeus

Itse kouluttaessani musiikkiterapeuttteja törmäsin usein toiveeseen terapeuttisesta työkalupakista. Tätähän koulutukset rakentavatkin, mutta työvälineiden käyttö on terapeutin omassa harkinnassa. Valmiita malleja ei sinällään ole, on vain vaihtoehtoisia esimerkkejä. Valmius ja rohkeus omien terapiaproseduurien kehittämiseen onkin mielestäni koulutuksien tärkein tehtävä. Rungon työlle muodostavat suunnittelu, hallittu prosessien läpivienti ja jälkihuolto. Tämä viimeksi mainittu meinaa jäädä vähemmälle jo siitäkin syystä, ettei sitä välttämättä enää rahoiteta. Toki terapeutti voi tehdä suunnitelmat huomioiden myös tämän. Ongelmaksi voi muodostua esim. Kelan asiantuntijalääkärin mielipide, koska akuutti hoitotarve on usein jo loppunut. Musiikkiterapia voi kuitenkin olla ainoa mahdollinen aktiviteetti - jopa lääke - elämänhallinnan ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi.